keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Meritaimen on aloittanut nousunsa Oulujokeen

Tämä juttuni on viime keväältä, hukkasin sen jossain vaiheessa.
Julkaisen sen kuitenkin uudestaan, koska siitä on kohta tasan
vuosi kun haastattelin Markkua (25.05.2005). Mikäli kuljet merikosken
rantabulevardia pitkin, saatatpa nähdä miehestä vilahduksen!
Ajoin itse paikan ohi viimeksi eilen 09.05 ja siellähän hän näytti
olevan mielipuuhassaan, kättä piti kohdalla nostaa.
Pitänee käydä kysymässä joku päivä saalistilannetta. Har-
rastan itsekkin kalastusta ja perhonsidontaa, silläpä tämän
juttuni aihe onkin lähellä sydäntäni.

Kalastajia Merikosken (Oulujoen suistossa, tai Oululaisittain
Merijalinrannassa) alakanavassa, taustalla Kuusisaari.

Taimen on aloittanut nousunsa mereltä Oulujokeen.
Markku Sipola ja meritaimen 6 kg!.

Kuvan kalastaja Markku Sipolalla on nimissään lähivuosien
Oulujoen suurimman lohen ennätys. Lohi tarttui uistimeen
12.10.1995 ja painoa kertyi hulppeat 22 kg!Markku oli saamallaan
lohellaan vuoden 1995 Suomen lohitilaston kolmas!
Tuo vuosi 1995 oli muutenkin erittäin hyvä kalansaaliin puo-
lesta, kävipä eräskin soutaja lomallaan Tenolla ja kertoi että
Oulusta saa paremmin lohta. Putkiperhomiehet myös saivat
tuona kesänä rannalta heittäen hyvin kalaa. Tästä aiheutui
muutamia vaaratilanteita kun nämä spinflugaajat heittivät
putkiperhonsa jokeen raskaan lyijypainon kera ja siima nap-
sahti poikki. Siinä oli muutama kalastaja saada lyijyä kalloonsa,

onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Muistaaksen tuon kesän jäl-
keen 1996 rannaltakalastus sallittiin merikosken voimalaitokselle
saakka ja kuten arvata saattaa ryöstökalastukseksihan se meni.
Eräänäkin iltana kävin katsomassa noita touhuja ja siinä sitten
kalastaja tartutti putkiperhollaan ison lohen, se näytti pistävän
kummasti hanttiin. Aikansa juostuaan lohen perässä pyöräily-
sillan kohdalle sai hän viimein kellistettyä kalan ja kyljestähän
se näytti olevan kiinni. Kalastuslain mukaanhan tällainen kala pitää
päästää takaisin jokeen, mutta muovipussiin kävi tämän elä-
väisen tie. Oulujoesta on aikoinaan saatu paljonkin näitä pienen
norsun kokoisia (30 kg) ohjuksia. Näitä vonkaleita pyörii silloin
tällöin vieläkin joessa. Olenpa nähnyt mm. tapauksen jossa
kalastaja tartutti lohen ja kyllä siinä lohi vei miestä ja venettä pit-
kin rantoja näyttäytymättä kertaakaan n. 1 h:n väsytyksen aikana.
Lohi jäi juromaan pohjaan useita kertoja ja eikun kivillä heit-
telemään tuollaista otusta . . . venettä vietiin ja lujaa!
Kalastajan siimanvahvuus 0,50 mm, poikki napsahti ja komeasti!

Markku kertoo aloittaneensa lohensoudun vuonna 1985,
jotenka hän on pitkän linjan miehiä Oulujoen kalastuksessa.
Jututappa kokeeksi, on muuten mukavan leppoinen mies,
eikä salaile "kikkojaan" niin kuin kalastajilla tapana on.
Toki myös hän taitaa kalavaleen jalon taidon.

Oulun kaupunki rakensi uudet veneiden säilytyspaikat
muutama vuosi sitten. Aikaisemmin veneitä säilytettiin
aivan miten sattui, jokainen keksi oman viritelmänsä.
Monet ovat ne illat, jotka hän on viettänyt joella hyvän
harrastuksen parissa.

Lue lisää Oulun vesialueiden kalastuksesta Oulun kaupungin
teknisen torin sivuilta. Katso myös postaus:
Merikoski patosillat Oulu ja Merikosken kalatie,
postista löytyy mm. linkki Merikosken kalatien nettikameraan
ja paljon kuvia veden juoksutuksesta patosilloilla kesällä 2006.

Links to this post:

Luo linkki

<< Home